Mea liikkuu ja liikuttaa pata-asioilla: euroja pataan (potti: Bloggaajat). Toivoisin padan seuraavaksi näkevän yllään vaikkapa seuraavien hurskaiden toimijoiden karttuiset kädet: Saara, SusuPetal, Hanhensulka ja Ripsa.
Ja tietysti ilman eri komentoa kaikki muutkin: padalle vain siitä!
27 comments
Comments feed for this article
joulukuu 4, 2007 at 10:49 ap
SusuPetal
Hurskas vaan ei vanhusrskas irrottaa kukkaronsa nyörejä, kunhan ilta saa.
joulukuu 4, 2007 at 10:52 ap
etappenschwein
Niin, olet sen verran nuori ettei vanhurskaus vielä uhkaa, mutta hienoa kun olet noin kerkeästi padan ääressä. Pakota kaverisikin.
joulukuu 4, 2007 at 12:06 ip
Hanhensulka
Kiitos haasteesta.
Hurskaus onkin ikuista ja iskunkestävää, vain ajan hammas ja omaan pussiin kohdistuvat iskut tuntuvat siitä uhkaavilta.
Ongelma saattaa olla pankkiyhteyden kanssa (vain suomalaiset yhteydet näyttävät käyvät bloggaajien tilille), mutta yritetään ratkaista se jotenkin. Jos ei onnistu, niin kartutan brysseliläistä pataani vastaavalla lisäarvolla.
joulukuu 4, 2007 at 12:20 ip
etappenschwein
Hienoa, Hanhensulka.
Johtoajatus lienee tässä että pata kuin pata. Ja meillä täällä Suomessa on muotoutunut selkeä käsitys siitä, että Brysselin pataan sitä vasta euroa meneekin. Sinne sekaan vaan.
joulukuu 4, 2007 at 2:31 ip
Ripsa
No kiitos haasteesta, E-sika! Tosin en muista joulunaikaa jolloin en olisi kolikoita siihen lippaaseen pannut.
Muistan hyvin sitä paitsi ajan jolloin Pelastusarmeija keräsi käytettyjä hyviä vaatteita köyhille Raja-Karjalan (siis Suomen puolen) perheille. Vanhimpana lapsena minun tehtäväni oli kiikuttaa nuorimmalta lapselta pieneksi jääneet ehjät ja puhtaat lapaset, sukat, monot, villapaidat ja karvalakit pataan.
Koska nuorin oli poika, ei siltä ikinä jäänyt ehjiä pöksyjä.
Lasten tehtävä oli myös tehdä siisti ja hieno paketti, joka ei rikkoutuisi matkalla. Äiti vahti ja valvoi. Pakettinarua kului.
joulukuu 4, 2007 at 2:38 ip
mea
Tämähän käy kuin tanssi. Kansalaispolkkaajat ovat olleet ilahduttavasti asialla. Eilen iltasella oli 17 polkkaajaa käynyt padalla ja nyt jo 29. Ja rahaakin on kertynyt mukavat 457 eurioa.
Viime vuonna oli yhteensä 30 osallistujaa ja kokoon saatiin 412 euroa. Vuonna 2005 oltiin ylivoimainen ykkönen: 47 osallistujaa ja peräti 1118 euroa.
Mitä tästä voimme päätellä. Ainakin, että olemme tulleet ehkä höveliäämmiksi mutta kaiken aikaa köyhemmiksi.
joulukuu 4, 2007 at 5:37 ip
etappenschwein
Ripsa
Sama juttu täällä, Pelastusarmeijalla on kenties eniten katu-uskottavuutta ja vähiten huijarin näköiset ihmiset keräämässä rahaa. Tähän liittyy aina kyllä sellainen Scrooge-syndrooma, on kiusallista antaa rahaa, ja on kiusallista olla antamatta. Näin jouluna. Lumihiutaleita ja hyvä mieli – tämä on epäilyttävää.
Tämä lausunto on kiinnostava: “Koska nuorin oli poika, ei siltä ikinä jäänyt ehjiä pöksyjä.” Meinaatko Ripsa – näin joulun alla vielä – polkaista jalkeille jonkin uuden version näistä tuhoisista gender wars, jotka ovat kaataneet joissakin blogeissa joskus miehiä ja henkilöitä kuin heinää?
Mutta jos käyt padalla niin hyvä!
Mea
Bloggaajien absoluuttinen määrähän on noussut, mutta porukka on sitten köyhtynyt. (Tässä voisi olla oppositiolle hyvä täky.) — Voisi laittaa niinkin, että se joilla on useampi blogi niin pitäisi pistää rahaa joka blogin osalta eriksensä? Ja onhan tässä vielä aikaa, voi olla että varsinaisesti raharikkaat bloggarit ovat vasta tulossa mukaan.
joulukuu 4, 2007 at 6:40 ip
Lester B.
Bloggaajilla on syvät taskut, en epäile sitä yhtään. Mutta rahankeruussa kannattaisi kääntää katse kyllä myös vähän pienituloisemman kansanosan, lätkäpelaajien, suuntaan: ne ovat kokemukseni mukaan hanakoita sekä haastamaan että laittamaan pataan.
joulukuu 4, 2007 at 6:51 ip
etappenschwein
Lester B.
Tuota tulin minäkin ajatelleeksi. Tässä vain nousee sitten joukko ongelmia: osaavatko ainakaan kaikki nämä patahakuiset kaukaloiden ässät käyttää tietokonetta? Ja jos osaavatkin, onko tutkintavankeudessa heillä sihen oikeutta tai mahdollisuutta? Ja jos sitten näin olisikin, niin eipä paljoa auttaisi, koska liksat olisivat oikeuden päätöksellä joka tapauksessa hukkaamiskiellossa.
joulukuu 4, 2007 at 6:51 ip
SusuPetal
Ainakin viime jouluna myös vuodatuslaisilla oli oma pottinsa, joten bloggaajien penoset jakaantuivat ainakin kahteen paikkaan.
Jaaha, kai minun nyt siis pitäisi…
joulukuu 4, 2007 at 6:54 ip
etappenschwein
Joo Susu, vuodatuslaisten raha on yhtä hyvää kuin muidenkin.
Ja sinulla on se suuri seuraajakuntasi, että laita nekin mahtikäskylläsi lompakkojaan kaivelemaan…
joulukuu 4, 2007 at 7:37 ip
Rauni
Minä tiiän että tämä on rumaa, mutta minä en maha tälle mitään! Nimittäin:
Minä panin eniten! Mutta salaa! Piilotin oikein ettei kukaan tiiäkään että oon antanu, paitsi kaikkivaltias tietenkin kun se joka paikkaan näkee ja ehkä glögipäissäni tulen sen naapurinrouville ohimennen mainitsemaan, sillai kevyesti, ettei siihen huomio kiinnity, ja sitten heti kadun ja oon nöyrä taas.
Antaminen, se se ei helppoa nykyaikana olekaan. Katsokaas hyvä mieli vaatii muutakin kuin antamista – se vaatii antamista *oikein*. Oikeella tavalla pitää olla nöyrä mieli ja heleä otsa, väsyneenä, jumittuneena tai muutoin kyrpiintyneenä ei kannata ees aatella antavansa, eihän siinä jää itelle mitään käteen.
Muitten tyyliä on hyvä arvioida – että kuka on semmonen katu-uskottavin pyytäjä, että miellyttääkö pyytäjän ryhti ja olemus, retoriikka ja tulokulma minua, siis minua, minua itteäni, minua tässä näin, vai eikö se miellytä. Tosiaan, jos on plakaatissa joku tyhmä yhdyssanavirhe, niin sitten ei tietenkään pidä antaa ollenkaan. Auta armias jos on liian räikeät värit. Semmonen on inhottavaa. Keinokuitua minä en oo pyytäjillä suvainnut enää vuosiin, vaan luonnonmateriaalia aina vaatinut. Ja pipo sais olla ja lapaset, että tulis semmoista kylmän tunnelmaa, vaikka ulkona satais vaan vettä. Ja näissä villavetimissä sitten semmoset harmaanruskeat sävyt olis hyvät, ja jollakin heleämmällä värillä semmoiset paksut raidat ranteissa ja pipossa tossa heti otsan päällä, ei mitään liian norjalaista perinnekuosia, eikä missään nimessä mitään nuorison löysää kudonnaista, vaan semmoista rehtiä, ehkä itäsuomalaiseen köyhyyteen vivahtavaa raidoitusta. Sen verran pitää kyllä pyytäjän pyytäjäks osata koristautua. Pelastusarmeijassa justiinsa on tämä kiva retroklangi, semmonen lutunen, se niiden keräys osaa justiinsa minua lähestyä oikealla tavalla, kiva kun ei tuota niiden logoakaan oo vuosien saatossa turhaan uudistettu, niin saan siinä samalla vähän nostalgisoida omaa lapsuuttani, sehän on semmonen win-win-tilanne meillä sitten siinä. Saa niinku mielikuvatasolla sen joulukirkonkin siinä samalla, reet ja pelitvehkeet. Jouluna jos koskaan antaja saa!
Korttien kanssa voi olla kanssa vaikeeta: jos ite ei niitä tee (parempi nimittäin olis tehdä, minä tiiän!) niin korkeintaan Unicefia ja Amnestya, ehkä paikallinen käsityöyrittäjä käy tai taideoppilaat, mutta auta armias Tiimaria tai jotakin mistä vaan kassiin tarttuvaa. Niistä on kuulkaa joulumieli kaukana.
Ja jos tältä itsehyväilyltä mitenkään ehtii, niin se on hyvä itteänsä vahtia ihan koko ajan, lakkaamatta tässä joulun alla, olla tuommonen oma kurkkiva tonttunsa, että pysyykö pusero puhtoisena läpi adventin, parempi olis nimittäin pysyä. Jos adventtiaikana liikoja tyylirikkoja tulee, niin se on kuulkaa aika iso todennäköisyys sitten sen kanssa, että itte joulustakin tulee banaali, ruma, räikeä ja ikävä.
Ja sitten vieläkin minä näytän mallia: Kun oon tuommoset kolme viikkoa vaan antamalla antanut, niin sitten ostan vielä joululahjoiksi koulupukuja, vuohia ja hiv-valistusta; metsää, Itämerta ja lentoboikottia; konsertteja, hierontaa ja hidasta laatuaikaa; lahjaksi annan laulamista, tanssimista ja tietenkin sitä minun ylivoimaista taidettani (kierrätysmateriaaleista!) ja aivan korkeintaan kirjoja (mutta en hyväjumala mitään Susan Kurosta! Tai Tiki Tikkasta! Sehän on urheilija!) Kyllä me kaikki tiietään mitä sen kirjallisuuden kuuluu olla, tiiätte sanomattakin että tämmöinen slaavilainen vire siinä olla pitää, venäläiset klassikot on aina hyvät, sanakirjat kanssa, dekkaripaketti ja sitten tietenkin suuret ajattelijat, kulttuurihistoriat ja niin, semmoset käy ihan pokkareinakin, jos haluaa semmosen huolettoman vaikutelman antaa.
Niin että jos minun aatostani tulee vittumainen, niin se on kyllä jumalan epistä!
joulukuu 4, 2007 at 8:11 ip
etappenschwein
Olet Rauni taas peruskysymysten äärellä.
Ja tämä on se eräs keskeinen lähestymistapa kyllä tämä antamisen tyylillinen palkitsevuus. Voin tässä kertoa, että siksi hieman puffaan tässä Pelastamis-Armeijaa, kun tunnen niitten pomon, Veijo Pelastamis-Armeijan.
Veijo kerran valitti kun imago ei mallannut, ei sitten millään, itkikin siinä. Valomerkin jälkeen mentiin kämpille ja minä laadin Veijolle imago-ohjelman (alennuksella, kun on vanha kaveri). Ja hyvin skulaa. Ydinkohdat tässä lyhyesti: se musiikkipuoli – otatte mallia Tuomari Nurmion klangista, se menee tiedostavaan urbaanijengiin kun häkä, Kallion kalliot ja Viides Linja ja mitäsitänyton on muutenkin muotia. Ja sitte toiseksi: se pataporukka, ne maalaisnaiset mitä Veikko Ennala ei ehtinyt haastatella Hymyyn ja Rauni [sic] Mollberg napata elokuviinsa, ne sieltä maaseudulta äkkiä johonkin reservaattiin ja kovalle dieetille että ovat laihoja kansannaisia sitten siinä kun hattuineen seisovat padan vieressä sen sesongin aikana (arvaa montako ottoa Rauni piti ottaa ennenkun saatiin oikea amatöörimäisyys siihen Veijon telkkaripuffiin “Hyvää joulua ja kiitos!” – no nelkytkuus – se oli ukrainalainen näyttelijä ja murteellinen suomi sitten huulisynkkana siihen) ja ovat iloisen näköisiä. Pääasia on ettei hymy hyydy. Ne on kurssitettua porukkaa.
Veijo soitti äsken. Hyvin kuulemma menee, kattoo on-linena kassavirtaa ja kiitteli minua neuvoista, taustalla kuulu paikallinen sambanjytke.
Voisit Rauni varmistaa rauhallisen aaton itsellesi, jos äkkiä myyt tai pistät lihoiksi sen vuohen, jonka nyt olit taas mennyt ostamaan.
joulukuu 4, 2007 at 9:18 ip
helanes
Olkoon nyt tämän kerran, vaikka niitä ovelasti laadittuja loukkuja onkin netti väärällään. Ehkä tämä kuitenkin löytää ainakin melkein perille.
joulukuu 4, 2007 at 10:03 ip
etappenschwein
Oikeaa puhetta, Helanes, oikeaa puhetta. Padalle vain.
joulukuu 4, 2007 at 11:42 ip
Ripsa
Emmä mitään sukupuolisotaa tässä haastanut, kun sanoin että veljen ulkopöksyt oli aina kuralla, maalilla tai hajalla. Kun sillä oli!
Minä kerran autiotalon kattoparruissa kiipeillessäni joskus pikkulikkana juutuin pitkiksistä pitkään rautanaulaan roikkumaan ja pudotusta alas oli kymmenkunta metriä. Sain joten repäistyks itteni irti ja tietysti pöksyissä oli palkeenkieli. Ne oli enstex-kangasta.
Äiti oli niin hemmetin vihainen mulle, hakkas remmillä että opitkos olemaan likka. Ei se veljelle remmiä antanut. Enkä tietenkään kertonut missä housut repesivät, se ois lyönyt vielä enemmän. Mitähän ois tapahtunut jos oisin pudonnut alas? Ehkä se ois ambulanssissakin vedellyt remmillä tai ainakin lyönyt avokämmenellä poskelle, jos oisin ollut tajuissani.
Niin että E-sika, syytä mun äitiä äläkä mua!
Mutta minä en maksa mitään netin kautta ja periaatteessa ja joo, Pelastusarmeija on Pelastusarmeija, toteshan sen Kaurismäkikin!
joulukuu 5, 2007 at 12:10 ap
etappenschwein
Ripsa
Tarkoituksena ei ollut minullakaan raapaista sukupuolisotakirvestä mullasta esiin, kuinka lähelle pintaa se sitten haudattuna olikin.
Ja mitä veljesi ja muiden housuihin tulee, lienee hyvä siteerata asiassa alikersantti Hietasta: “En mää täsä syylissi kaippa yhtikäs. Ehjiä poikien pöksyjä mää kaipasi.”
Pääasia lienee, että Pelastusarmeijalle jotain antaa, netin kautta tai muuten. Näin kuvittelisin Kaurismäenkin ajattelevan, sekä Akin että Mikan.
joulukuu 5, 2007 at 5:58 ap
Sissi
Mä annan aina. Se on ihan periaate.
joulukuu 5, 2007 at 12:09 ip
Rauni
Sissi
Ja hyvä periaate onkin! Sitähän varten ne on pikkujoulutkin keksitty. Ei kai kukaan luullu että semmonen helyily joulun alla jotakin sattumaa olisi. Samaa suurta antamisen ääntä.
Ripsa
Enstex. Kilpailee rayonin kanssa lapsuuden kuosimateriaalin ykkössijasta. Mitä askarteluun tulee, äänestys on jo päättynyt: jogurttipurkkien kannet, kahvipakettien sisäpussit ja vessapaperirullien hylsyt jakavat sulassa sovussa tuon villalangan pätkillä ja erikeepperimöykyillä somistetun ykkössijan.
joulukuu 6, 2007 at 1:37 ip
Tuntematon
Rauni! No, toivottavasti se tuo sinun möykkysi päätyy roskikseen. Kuulostaa sitä paitsi tositahmealta askartelulta. Meillä käytetään kissanhiekkapusseja ja siihen sitten pakettiteippiä roskia JA käytettyä kissanhiekkaa varten.
Mutta ihan pienet joululahjat niille ihan pienille on pakattu. Nätisti, ja läpinäkymättömällä teipillä.
Rayon tuli meille vasta sedän Ameriikanpaketissa 50-luvun puolivälissä. Enstex oli ensin. Harmittaa että ne kultalangoin somistetut nätit nutut ovat hävinneet muutoissa. Päätyneet roskikseen, tuskin Pelastusarmeijalle, joka oli jo siirtynyt enempi rahakantaan.
Nuorena opiskelijana muistan kun vanhemmat opiskelijat neuvoivat, että kun Pelastusarmeija tulee Tillikassa pyytämään rahaa, niin sitä on annettava, vaikka ei olisi enää rahaa kuin yhteen kaljaan.
Muistan katsoneeni niitä, että eivätkö muka tiedä että kotonakin aina kiikutettiin paketti Pelastusarmeijalle ennen joulua. Ehkä niiden kotona sitä ei tehty. En uskaltanut aloittaa kiistelyä aiheesta.
joulukuu 6, 2007 at 1:38 ip
Ripsa
Sori, tuo edellinen siis olin minä!
joulukuu 8, 2007 at 1:04 ap
Joulupata -keräys « Appelsiinin tuoksua
[...] 4.12.2007 Etappisika: Pataan [...]
joulukuu 10, 2007 at 6:28 ap
etappenschwein
Mielummin pysyttelen padanreunan tällä puolella.
joulukuu 11, 2007 at 1:13 ap
auringonkukkametsa
: ) Juu, pidetään Etappisika itse pois padasta!
Keräyspottiin on kertynyt tähän mennessä 812 €. Vielä siis ehtii mukaan!
joulukuu 20, 2007 at 9:30 ip
hirlii
pata on saanut, minkä tarvitsikin. puuroista apetta etappisialle myös, ettei vain joudu syödyksi – tänäkään jouluna. nöf.
joulukuu 20, 2007 at 9:58 ip
hirlii
Joulupuu tulla rymisteli työväen asunnon hellahuoneeseen kuin pultsari, poro muka seisoi portsarina, pukki väitti olevansa Lapista, mutta Korvatunturia se ei ärrältään kyennyt lausumaan, paljastumatta. Se tivasi, olenko ollut kiltti, vaikka hyvinhän se tenukeppi tiesi että olin. Kunhan kyseli tavan vuoksi tunnelmaan päästäkseen ja peittääkseen hajamielisyytensä hahmonsa huteruuteen.
Pihalla otetusta huikasta sen naamari oli jäänyt vinoon, harmaa sarkapomppa oli samanlainen kuin kaikilla kylän miehillä, mutta nurinpäin. Kun se puhalteli pakkashöyryjä atmosfääriin, kuusen kynttilät loimusivat hetken kuin soihdut. Se kävi penkomassa porstuasta pärekorin jonka se väitti raijanneensa Lapista, ei Korvatunturilta eikä edes naapurista, koska ärrää piti varoa.
Se antoi minulle sukset, minkä jälkeen minä olen aina uskonut joulupukkiin. Kyllä niitä on, ne tuoksuvat tutulta ja kehottavat suksimaan. Pienenä kun menin kokeilemaan lahjasuksia lumi ylsi minua muniin saakka, myöhemmin ajattelin että joulut on vähemmän luminen täällä missä nyt olen kotonani. Se on, mutta ei siksi että munat ovat nyt ylempänä, vaan siksi että lapsuuden tanhuvilla lunta todella on muniin saakka yhä vielä, niiden korkeuslukemista riippumatta.
Tai kun jakelin kinkkuannokseni protestimielessä naapurin koiralle, teini-ikäisenä, silloin kuin mistä hyvänsä laatikosta kykenin repimään vastalauseen. Oli asia mikä vain. No sitä koiraa ei enää ole. Mutta kinkkua on vielä ja koiria ja niille kinkkua. Mikään ei lopu, eivät ainakaan vastalauseet. Siitä ne syntyvät ja siihen ne kuolevat, mutta eivät lopu. Ja jos loppuvat niin jouluna saadaan uusia.
Jouluna ihminen löysi itsensä.
(Juice Leskinen: Radion jouluruno 1994, katkelma)
joulukuu 21, 2007 at 10:52 ip
etappenschwein
Kiitokset hirliille apetoivotuksesta, samaa toivokaamme myös hänelle!